10.8.1994

Helsingin raastuvanoikeuden päätös 23.3.1993

Raastuvanoikeus lausui virallisen syyttäjän syytteestä ja kuultuaan Suomen valtiota asianomistajana selvitetyksi, että Suomenlinnan Rannikkorykmentin huoltopatterissa tykkimiehenä palveleva A oli 19.3.1993 Helsingissä menetellyt seuraavasti.

1) A oli toimiessaan huoltopatterin päivystäjän apulaisena valmistellut jäljempänä 2 kohdassa kerrottua aseiden anastusta siten, että hän oli murtanut voimapihdeillä asetelineen lukon ja hävittänyt sen sekä vaihtanut tilalle aikaisemmin hankkimansa samanlaisen lukon, johon hänellä oli avain.

Kun päivystäjän velvollisuuksiin yleisen palvelusohjesäännön mukaan kuului muun muassa valvoa kasarmijärjestystä ja yksikön hallussa olevan valtion omaisuuden, erityisesti asetelineissä olevien aseiden säilyttämistä muun muassa tarkastamalla asetelineiden lukitus, A oli kerrotuin tavoin menetellessään toiminut tahallisesti hänelle päivystäjänä kuuluneiden velvollisuuksien vastaisesti.

2) Edelleen A oli anastanut 1 kohdassa mainitusta asetelineestä, johon hän oli edellä selostetuin tavoin saanut avaimen, kaksi puolustusvoimien omistamaa rynnäkkökivääriä ja kuljettanut ne jätesäkkiin käärittyinä Helsingin rautatieaseman säilytyslokeroon, josta aseet oli myöhemmin saatu takaisin.

Koska anastaminen oli kohdistunut vaarallisiin ja arvokkaisiin sotilasaseisiin, joiden arvo siviilimarkkinoilla määräytyi muun kuin niiden hankintahinnan mukaan, varkautta oli tällä perusteella ja huomioon ottaen, että A anastuksen suorittaessaan oli toiminut päivystäjän tehtävissä, myös kokonaisuutena arvostellen pidettävä törkeänä.

Tämän vuoksi ja ottaen huomioon rangaistuksen koventamisperusteena sen, että 2 kohdassa mainittu rikos suhteessa A:n aikaisempaan rikollisuuteen osoitti hänessä ilmeistä piittaamattomuutta lain kielloista ja käskyistä, raastuvanoikeus rikoslain 28 luvun 2 §:n, 45 luvun 17 §:n ja 6 luvun 2 §:n 4 kohdan sekä sotilasoikeudenkäyntilain 2 §:n nojalla tuomitsi A:n 1 kohdan osalta vartiorikoksesta ja 2 kohdan osalta törkeästä varkaudesta yhteiseen 6 kuukauden 15 päivän vankeusrangaistukseen, josta rangaistuksesta oli rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla vähennettävä vapaudenmenetysaikaa 19. -22.3.1993 vastaavat 4 päivää. Lisäksi A velvoitettiin korvaamaan valtiolle lukon korjauskustannukset 126 markkaa 16 prosentin korkoineen.

Helsingin hovioikeuden päätös 8.7.1993

Hovioikeus, johon virallinen syyttäjä ja A valittivat, lausui selvitetyksi, että A:n varastamien rynnäkkökiväärien arvo oli niitä edelleen luvattomasti luovutettaessa oleellisesti korkeampi kuin niiden hankintahinta puolustusvoimille. Tähän nähden ja kun A:n päivystäjän apulaisena tekemää varastamista oli puolustusvoimissa vallitsevat olosuhteet huomioon ottaen pidettävä vakavana sotilaalle kuuluvien velvollisuuksien vastaisena tekona, varkaus oli kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Raastuvanoikeuden määräämä rangaistus ei ollut oikeudenmukaisessa suhteessa A:n syyksi luettujen rikosten vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen sekä niistä ilmenevään tekijän syyllisyyteen.

Näillä ja muutoin raastuvanoikeuden mainitsemilla perusteilla hovioikeus, soveltaen rikoslain 28 luvun 2 §:n 1 momenttia, 45 luvun 17 §:n 1 momenttia ja 6 luvun 2 §:n 4 kohtaa sekä sotilasoikeudenkäyntilain 2 §:n 2 momenttia, muutti raastuvanoikeuden päätöstä siten, että A:lle tuomittu yhteinen vankeusrangaistus korotettiin 10 kuukaudeksi vankeutta. Muilta osilta raastuvanoikeuden päätös jäi pysyväksi.

Perustelut

A on toiminut päivystäjän apulaisena 19.3.1993 kello 24 - 03 välisen ajan. Valmistellessaan tuolloin raastuvanoikeuden päätöksen 1 kohdassa kerrotuin tavoin hänen syykseen päätöksen 2 kohdassa luettua anastusrikosta A on rikkonut hänelle päivystäjänä kuuluneita velvollisuuksia vastaan ja siten syyllistynyt vartiorikokseen. Syyllistyessään samana päivänä kello 11.30 - 13.38 välisenä aikana 2 kohdassa kerrottuun varkauteen A ei enää ole ollut päivystäjän tehtävässä.

A:n syyksi 2 kohdassa luetun anastuksen kohteena olleita rynnäkkökivääreitä ei voida pitää rikoslain 28 luvun 2 §:n 1 momentin 1) kohdassa tarkoitettuna erittäin arvokkaana omaisuutena, mikäli asiaa arvostellaan lähtien niiden hankintahinnasta (3 000 - 5 000 markkaa) puolustusvoimille. Ilmeistä sen sijaan on, että aseiden arvo laittomilla markkinoilla on oleellisesti korkeampi, kun otetaan huomioon niiden soveltuvuus rikolliseen toimintaan ja se seikka, ettei niitä ole yksityishenkilöille laillisesti saatavilla. A:n aikaisemmat rikokset ja anastuksen kohdistuminen kahteen aseeseen oikeuttavat päättelemään, että aseet oli anastettu edelleen myytäviksi. Näillä perusteilla anastuksen on katsottava kohdistuneen laissa tarkoitettuun erittäin arvokkaaseen omaisuuteen. Ottaen huomioon se vaara, joka tulivoimaisten sotilasaseiden päätymisestä vääriin käsiin olisi aiheutunut, ja muut teosta ilmenevät seikat, kuten A:n toiminnan suunnitelmallisuus, tekoa on myös kokonaisarvostelun kannalta pidettävä törkeänä.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.